Hilpeät kaverukset Siimento ja Rinnekangas tekivät aidon jenkkielokuvan

Stonewashed saa ensi-iltansa ilman muuta Iisalmessa

Janine Pibal on Stonewashed-elokuvan naissankari. Clive Worsley valittiin rooliinsa 300 halukkaan joukosta.

Tarja Tikkanen
Iisalmen Sanomat 15.6.2001

Iisalmelaislähtöiset nuoret miehet Jarmo Siimento ja Jarno Rinnekangas tuovat ylpeinä ja hilpeän iloisina kotikaupunkinsa yleisön näytille ensi-iltaan ensimmäisen pitkän elokuvansa Stonewashed.

Niin Amerikassa ja Kaliforniassa kuin elokuva onkin tehty, Iisalmen Kulttuurikeskus tulee lauantai-iltana olemaan sen ihka ensimmäinen esityspaikka. Iisalmesta leffa lähtee ainakin festifaalikierrokselle maailmalle, sitä tarjotaan Suomeen televisioon tai etsitään muita levityskanavia. Suomessa TV4 on ollut elokuvasta kiinnostunut jo sen tekovaiheessa.

Iisalmeen he halusivat tuoda ensi-illan ihan vain siksi, että niin pitikin tehdä.

- Totta kai Iisalmeen! Ei mihinkään muualle. Iisalmi on hyvä paikka ja savolaisuus on huippuhienoa, he sanovat ja ihan varmasti myös tarkoittavat sitä.

San Francisco, missä elokuva on kuvattu sikäläisnäyttelijöiden voimin olisi ollut sekin luonteva vaihtoehto, mutta myös kallis.

- Ehkä pidämme saunaillan joskus kaikille ja katsomme jutun videolta, tekijät naureskelevat.

Ohjaaja Jarmo Siimennolla on takanaan jo neljä ja puoli vuotta amerikkalaista elämää ja ohjaajan opintoja Kaliforniassa, San Jose State Universityssä. Pääaineena hänellä on "TV ja Film Production." Opintonsa Siimento aloitti Kalifornian College of San Mateossa keväällä 1997.

Jarno Rinnekangas on elokuvan kuvaaja ja editoija. Hänellä on taustanaan opinnot Suomessa Lapin yliopiston mediatieteen linjalla, josta hän on jo tuore videoilmaisun maisteri. Elokuvan kuvausvaiheessa myös hän vieraili jakson Kaliforniassa - vieden sinne mukaan mm. Suomesta kuvauskaluston, joka saatiin sponsoritukena Lapin yliopistosta.

- Muuten hyvä, mutta jenkkilaitteistot eivät ihan olleet yhteen sopivia, sitä paitsi pistorasiatkin ovat siellä toisenlaiset. Varmaan kaksi viikkoa kului siihen, etta saatiin tekniikka toimimaan, Rinnekangas kertoi.

Papinahon ajoilta asti harrastuksena

Siimennon ja Rinnekankaan yhteistyö elokuva-alalla virisi jo varhaisessa nuoruudessa Papinahon lähiössä. Naapuritalosta löytyi kaveri ja videokuvauksesta yhteinen intohimo.

- Tehtiin kaikenlaisia kotivideoita ja lyhytelokuvia. Meitä kannustettiin ihan tosissaan alalle, sekä vanhemmat että naapurit antoivat tosi paljon tukea. Varmaan jo silloin tuli tulevaisuus viitoitettua, Siimento pohti.

Siimennon amerikkalaisura otti vauhtia Kokemäen kansanopistosta, jonne hän ensi hätään hakeutui.

- Pauli Mahlamäki oli opettajana ja hän kannusti kovasti lähtemään ulkomaille oppiin. Moni meistä lähtikin.

Kalifornian opintojaan hän on rahoittanut paitsi vanhempien kukkaron avulla, opintotuella ja ennen kaikkea tekemällä töitä.

Elokuvanteko ei sekään välttämättä mahtibudjettia vaatinut. Sponsoritukea tuli molempien oppilaitoksilta, Siimento mm. sai omastaan kaksikin apurahaa, Expert saatiin yritystukijaksi, Olvi-säätiökin kantoi kortensa kekoon. Jarno Rinnekangas käytti elokuvaa maisterin tutkintonsa opinnäytteenä.

Kun idea yhteisen pitkän elokuvan tekemisestä oli syntynyt, työ polkaistiin nopeasti vauhtiin.

- Käsikirjoitusta laadittiin mm. sähköpostin välityksellä, loput työstettiin paikan päällä San Franciscossa.

Kuvauspaikaksi aiottiin alkuvaiheessa myös Suomea.

- No sitten ajateltiin, että miksei yhtä hyvin Amerikka.

300 valokuvaa postissa

Näyttelijöiksi valittiin ammattilaisia tai sellaisiksi aikovia. Kun paikallislehden pieni ilmoitus "etsitään elokuvanäyttelijöitä" oli ilmestynyt, ilmestyi hetikohta Siimennon postilaatikkoon noin puolen metrin paksuinen pino kirjeitä halukkaita.

- Siinä kolmisensataa valokuvin varustettua hakemusta. Kaliforniassa riittää näyttelijän urasta haaveilevia. Monet tekevät myös rooleja sivubisneksenään, etsivät sivurooleja ja onneaan.

Stonewashed-elokuvaan tarvittiin 12 näyttelijää. 300:sta valittiin ensin 150, sitten 30, lopulta koekuvausten kautta oikeat löityivät.

- Ja juuri oikeat henkilöt, sellaiset kuin halusimme, Jarno Rinnekangas sanoo. Suurimmalla osalla heistä on jo pientä uraakin elokuvissa tai tv-sarjoissa sivuosissa.

- Kahdelle päänäyttelijälle maksoimme kunnon palkat, muut olivat enemmän tai vähemmän talkoohengessä mukana. Heille riitti, että meriittiä tulee.

Suomalaisiin elokuvantekijöihin amerikkalaisnäyttelijät suhtautuivat hyvin ammattimaisesti.

- Jopa ihmettelivät, miten kohtauksia saatettiin kuvata niinkin nopeasti kuin teimme. He olivat tottuneet päivien odotteluihin, kun meiltä meni 5-6 tuntia...

Kuvauksia tehtiin kesällä 1999 kuusi viikkoa San Franciscossa, lähivuoristossa ja Tyynenmeren rantahietikoilla.

- Kaikki sujui hienosti, ennakkosuunnitelmat tietysti olivat valmiina. Tosin jokainen ilta päättyi siihen, että mietimme seuraavan päivän kuvauksia ja viilasimme käsikirjoitusta.

Varsinaiset talkoot internetin välityksellä

Stonewashed on uunituore, se valmistui aika tarkalleen kuukausi sitten. Tekovaiheista viimeisin eli leikkaus ja editointi oli tekijöiden mukaan lopulta se työläin vaihe. Rinnekangas palasi kuvausten jälkeen Suomeen, molemmilla jatkuivat opinnot, työtä jatkettiin valtameren yli.

- Eihän me edes tunnettu internetiä aluksi! Postiteltiin videoversioita toisillemme, sitten cd-romppuja. Internet lopulta muutti kaiken ja sitten tuntuikin, että ihan sama missä päin maailmaa toinen meistä on.

Työ on nyt tehty ja Stonewashed on sellainen kuin tekijät halusivat.

- Se on tarina pikkukaupungin konnasta, joka joutuu pyöritykseen saapuessaan San Franciscoon. Se on hyväntuulinen komedia, jossa huumori lähtee roolihahmoista ja heidän tekemisistään.

Ilman hyväntuulista savolaisotetta on Jarmo Siimennon ja Jarno Rinnekankaan tekemisiä vaikea kuvitellakkaan.

- Ehkä teemme seuraavan elokuvan savolaisukosta, joka eksyy Kalifornian vilskeeseen, siitä tulisikin aito savolaisjenkkielokuva!

Stonewashed-elokuvan esitys Kulttuurikeskuksessa alkaa klo 19.00.